14.8.2020 – Voimaa vanhemmuuteen – Jari Koponen

 In Tapahtumat, Uutisia Wäärälästä

Voimaa vanhemmuuteen

Olla rakas ja turvassa. Kokea olevansa rakas ja turvassa. Siinä on kaikki, mitä jokainen lapsi vanhemmuudelta tarvitsee ja siinä on kaikki, mitä rakkaudellinen vanhemmuus voi lapselle antaa. Niin yksinkertaista, mutta niin haasteellista.

 

Miksi?

Siksi, että vaikka päättäisimme kuinka lujasti tahansa kohdella lastamme tai lapsiamme vain rakkaudellisesti, tulemme vääjäämättä epäonnistumaan välillä enemmän ja välillä vähemmän.

 

Miksi?

Siksi, että voimme antaa lapsillemme vain sitä, mitä olemme itse saaneet. Jos yritämme antaa enemmän, saavat lapset kokemuksen rakkaudellisuuden yrittämisestä, mutta eivät rakkaudellisuudesta.

 

Miksi?

Rakkaus ja rakkaudellisuus (tila, jossa rakkautta voi kokea) ovat olemista, ei tekemistä. Kuten puutarhuri ei voi kasvattaa kasveja esim. niitä venyttämällä, vaan hän voi ainoastaan huolehtia kasvin kasvamiselle otollisista olosuhteista, ei vanhempikaan voi välittää rakkauttaan lapselleen muuten kuin huolehtimalla olosuhteista, joissa on turvallista tilaa rakkauden kokemiselle. Jotta lapsi voi kokea rakkautta tuossa turvallisessa tilassa, hän tarvitsee läsnäolevan aikuisen, joka on läsnä myös itselleen ja itsensä kautta lapselle.

 

Miten?

Jos siis haluamme kohdella lapsiamme rakkaudellisesti, tarvitsemme itse kokemuksia rakkaudellisuudesta. Tämä onnistuu vain rakkaudellisissa vuorovaikutustilanteissa, jotka puolestaan toteutuvat vain turvallisuuden kautta. Mitä enemmän koemme rakkaudellista turvaa, sitä enemmän koemme rakkautta ja sitä vähemmän meillä on tarvetta ponnistella elämässämme. Tämä kaikki vapauttaa voimavarojamme rakkaudelliseen vanhemmuuteen, joka ei väsytä eikä uuvuta ollenkaan. Päinvastoin!

 

Seuraus

Ulkoinen vanhemmuus kasvaa lapselle hänen sisäiseksi vanhemmuudekseen. Mitä enemmän lapsi saa kokemuksia rakkaudellisesta vanhemmuudesta, sitä enemmän se vahvistuu hänen sisäiseksi vanhemmuudekseen. Ja sitä enemmän hän kokee olevansa rakas ja turvassa eli sitä kaikkea, mitä elämässään tarvitsee niin sen hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä.

 

Aikataulu: klo 10 – 17
Hinta: 99 €/hlö (sis. kahvin/teen sekä lounaan)
Jos tulet jakamaan vanhemmuuden kohtaamisen jonkun rakkaasi kanssa niin hinta kahdelle on  -10%
(89 €/hlö)

Ilmoittautuminen: leeni.minkkinen@waarala.fi

 

Jari Koponen

 

 

Recent Posts
Ota yhteyttä

Kysy, ehdota, tilaa tai varaa - lähetä viestisi niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian!