Kotvanen lähimmäisenrakkaudesta

 In Uutisia Wäärälästä

Viime aikojen uutisointi on saanut kyllä ahdistumaan sekä ihmettelemään. Ensinnäkin jatkuva negatiivisuudella mässäily jo itsessään jättää miettimään sen kaiken tarpeellisuutta mutta myös valtava vastakkainasettelu mm. aktiivimallista saa vain kollektiivisen negaation lisääntymään. Mitä jos meidät opetettaisiin siihen, että sydämestämme tahtoisimme olla osana toistemme hyvinvointia ja koko Suomen voimista paremmin? Itsekkään ajattelun sijaan haluaisimme antaa kontribuution maailmalle, jotta se olisi hitusen parempi paikka elää? Ymmärtäisimme, että meillä jokaisella on vastuu tämän pahan olon kääntämisestä hyväksi? Entäpä jos oikeasti kokisimme, että myös ne meidän pienet teot ovat niitä todella merkityksellisiä tässä kokonaisuudessa?

Tiedämme, että posiitiivinen vetää puoleensa lisää positiivisuutta niin herääkin mielenkiintoinen ajatus siitä, millaiselta maailma näyttäisikään, jos tuota ajatusta vahvistaen toimittaisiin joka suunnalla. Ajatelkaas jos lehdet olisivat täynnä kauniita sanoja, tekoja & tarinoita suurista sydämistä? Jos me kaikki hitusen enemmän välittäisimme naapurimme kuulumisesta ja ystäviemme hyvinvoinnista? Entäpä jos pyrkisimme päivittäisissä kohtaamisissamme luomaan positiivista fiilistä ja läsnäolon tuomaa lämpöä toisiamme kohtaan? Ja entä jos huomaisimme sen järjettömän hyvän olon mikä meidän jokaisen sisällä kasvaa, kun näemme mitä välittämisemme saa läheisissämme & maailmassa aikaan?

Ehkäpä voisimme jokainen pohtia mitä omalta osaltamme voisimme tehdä toisin positiivisemman huomisen ja maailman luomisessa? <3

Elämä ei ole pelkkää juhlaa se on myös ruusuilla tanssimista 😉
Kaunista pakkasviikon jatkoa ja ihanaa hiihtolomaa kaikille Keski-Suomalaisille perheille!

Halein,
Leeni

 

 

Recent Posts
Ota yhteyttä

Kysy, ehdota, tilaa tai varaa - lähetä viestisi niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian!